Vinkkejä, kuinka pysyä sosiaalisena kuulonalenemasta huolimatta

Lukuaika: 5 min.
23.04.18

Kuulonaleneman edetessä voit kokea haasteelliseksi kuulla ja seurata erilaisia keskusteluja esim. ruokaillessasi perheen parissa, illanvietoissa ystävien kesken tai matkatessasi paikasta toiseen.

Takaisin keskusteluihin

Jos sinun on vaikea seurata mistä muut puhuvat, on myös vaikeampaa olla aktiivinen osallistuja mielenkiintoisissa keskusteluissa. Tämä johtuu siitä, että kuulon heikkeneminen aiheuttaa usein sen, että menetät monia hienovaraisia puhevihjeitä. Sitä vastoin normaalikuuloisilla on helpompaa havaita, milloin toinen henkilö haluaa puhua. He kuulevat esimerkiksi sen, kun keskustelukumppani vetää henkeä ennen puhumista.

Joten pysyäksesi aktiivisena sinulle on tärkeää osallistua keskusteluihin. Tämä edellyttää, että kuulet hyvin.

Audionomisi voi auttaa, mikäli tarvitset hienosäätöä nykyisiin kojeisiisi. Audionomi on myös paras asiantuntija kartoittamaan kanssasi eri vaihtoehtoja, jos vasta harkitset kuulokojeiden hankintaa tai mietit uusien ostamista.

Puhepuuroa ihmisjoukossa!

Todennäköisesti koet, että kasvokkain yhden henkilön kanssa kerrallaan keskustellessa tilanne on hallinnassa. Häiritseviä ääniä on vähemmän, puheenvuorot vaihtuvat luontevasti ja keskustelukumppanin kanssa ollaan tyypillisesti lähekkäin.

Mutta jokainen uusi henkilö, joka tulee mukaan ryhmään lisää keskustelutilanteen monimutkaisuutta. Mietitäänpä esimerkkinä vaikkapa perhe-ateriaa tai illallista. Puheenaiheet muuttuvat nopeasti. Eri ihmiset osallistuvat keskusteluihin ja siirtyvät nopeasti seuraaviin. Ihmiset puhuvat samaan aikaan ja vieläpä eri puolella huonetta. Ja innostuessaan osallistujien puheen rytmi nopeutuu.

Yleensä kuulonaleneman kanssa on haastavaa navigoida tällaisissa tilanteissa. Tässä muutamia käytännöllisiä vinkkejä helpottamaan kyseisiä tilanteita.

Vinkkejä juhliin ja perheen yhteisiin ruokailuhetkiin

Tarvitsenko vain lisää äänenvoimakkuutta?

Valitettavasti, asia ei ole näin yksinkertainen. Äänenvoimakkuuden lisääminen on vain osa vastausta - kyse on myös melun hallinnasta ja huomion suuntaamisesta. Taustahäly ottaa helposti maailman haltuun, jos sinulla on kuulo-ongelmia. Ääniä voi olla vaikeampi erottaa toisistaan, joten on vaikeampaa keskittyä siihen, mitä haluat kuulla. 

Ääniympäristö koetaan yhtenä "äänimassana", missä taustahäly ja puhe ovat sekoittuneet keskenään. Voit kuulla puhetta, mutta on vaikea poimia se muista äänistä ja huomioida missä puhe alkaa ja päättyy. Tämä johtuu nimenomaan " äänimassa"-kokemuksesta, jolloin kyllä kuulet, mutta keskittyminen haluttuihin ääniin on haastavaa.

Koska et voi kovinkaan hyvin tai varmasti sanoa, mistä suunnasta äänet tulevat, huomion suuntaaminen ja vaihtaminen ei tapahdu ketterästi. Täten kykysi valita, mitä haluat keskittyä kuuntelemaan heikkenee.

Kuullaksesi hyvin, sinun on kyettävä sivuuttamaan joitain ääniä, voidaksesi keskittyä siihen mihin haluat.

Katso video:  Kuulokojeet, jotka käsittelevät ääntä uudella tavalla.

 

 

Kahviloiden ja ravintoloiden monimuotoiset ääniympäristöt

Kun taustaääniä on vähemmän, keskustelusi toisen henkilön kanssa on selkeää.  Mutta paikoissa, kuten ravintoloissa ja julkisissa tiloissa, joissa on  enemmän taustahälyä, äänet joihin haluaisit keskittyä sekoittuvat helpommin muihin ääniin. Keittiöstä kantautuva astioiden  kilinä, puheensorina viereistä pöydistä ja taustamusiikki kilpailevat huomiostasi.

Voi tuntua haastavalta olla välittämättä taustahälystä ja keskittyä tärkeisiin ääniin. Se ei ole kuitenkaan mahdotonta, kun olet tietoinen taustahälyn aiheuttamista haasteista.

Vinkiksi suosittelemme varaamaan ravintolan ruokasalin rauhallisimman pöydän. Jos sinulla on käytössäsi Bluetooth® -kuulokojeet, henkilökohtainen mikrofoni voi auttaa sinua siirtämään pöytäseurueesi puheen suoraan kuulokojeisiisi.

Lue lisää Connect Clip lisälaitteesta, joka toimii myös mikrofonina

Osallistu esityksiin, käy elokuvissa, kirkossa ja sinulle tärkeissä tapahtumissa 

Teattereissa ja elokuvissä käyminen voi olla osa sosiaalista elämääsi ystävien ja perheen kanssa. Tai ehkä pidät enemmän luennoista tai puhe-esityksistä. Näissä paikoissa kuulonalenema voi aiheuttaa haasteita. Onneksi useissa julkisissa tiloissa on sisäänrakennettu "kuuntelusilmukka". Nämä järjestelmät lähettävät äänet suoraan kuulokojeisiin, joissa on puhelinkela. Lue lisää puhelinkelasta.

Kuntoutuksen ja apuvälineiden myötä sosoaalinen kanssakäyminen helpottuu

Mikäli sinulla on todettu kuulonalenema, aivojesi on työskenteltävä enemmän saadakseen äänistä selvää sosiaalisissa tapahtumissa, kuten vilkkaissa illanistujaisissa tai hääjuhlissa. Huomaat ehkä väsyväsi nopeammin, kun käyt useita samanaikaisia keskusteluja, jotka polveilevat nopeasti ja arvaamattomasti. Todennäköisesti tila täyttyy myös taustahälystä, kuten keittiön äänistä ja juhlan humusta.

Aivomme ovat hämmästyttävä työkalu. Ne voivat käyttää muistiamme täyttääkseen automaattisesti puuttuvat sanat ja äänteet kokonaisuuden hahmottamiseksi. Mutta se vaatii paljon enemmän psyykkistä ponnistelua. 

Joten, mikä neuvoksi?

Kuulet aivoillasi, et korvillasi

Korvasi keräävät äänet. Ne keräävät kaikki äänet ympäriltäsi, koko ajan – myös unessa. Mutta aivosi ovat ne, jotka ymmärtävät ääntä. Aivosi päättävät, mihin keskityt ja mikä on melua, jonka haluat suodattaa pois.

Aivoillamme on poikkeuksellinen kyky keskittyä kiinnostavaan ääneen ja jättää huomiotta kaikki muu. Tätä kykyä kutsutaan "huomion suuntaamiseksi". Se on aivojen oma melunvaimennusjärjestelmä ja se on erittäin tehokas. Kuitenkin, kun kuulosi heikkenee, aivoillasi on vähemmän tietoa tämän huomion suuntaamistoiminnon soveltamiseksi.  Mukana pysyminen vaikeutuu!

Jos sinulla on kuulonalenema, keskustelut vievät enemmän henkistä energiaa. Ehkä olet kokenut, että olet poikkeuksellisen väsynyt illalla. Mitä enemmän melua ja monimutkaisuutta on työstettävänä, sitä enemmän ponnisteluja se vaatii aivoilta.

Lue lisää miten kuulomme toimii