Vinkkejä juhliin kuulokojeiden kanssa

Lukuaika: 1,5 min.
12.10.20

Useimmat meistä odottavat juhlia, yhteisiä ruokailuja ja tapaamisia läheistemme kanssa. Huonokuuloiselle ja kuulokojeiden käyttäjille keskustelut sosiaalisissa tilanteissa voivat olla erityisen haasteellisia.

Miksi?

Ihmisjoukon, taustamusiikin, astioiden kilinän ja puheensorinan yhdistelmä juhlahumussa voi olla todellinen painajainen huonokuuloiselle.

Seurueessasi voi mahdollisesti olla henkilö, joka tarvitsee tukea pysyäkseen mukana polveilevissa keskusteluissa. Tässä muutama vinkki, joiden avulla jokainen voi tuntea kuuluvansa joukkoon.

Kuinka osallistua paremmin sosiaalisissa tilanteissa kuulonaleneman kanssa

Kuulonalenema voi tehdä sosiaalisista tilanteista haastavia. Älä jää huolesi kanssa yksin. Olemme koonneet kolme hyvää vinkkiä, joiden avulla sinulla on mahdollisuus seurata keskustelua paremmin, osallistua ja nauttia.

1. Auta toisia tarjomaan tukeansa

  • Kaikki eivät tiedä, millaisia haasteita kohtaat kuulonalenemasi kanssa. Rohkea avoimuus ja rehellisyys auttavat. Voit esimerkiksi kertoa etukäteen juhlan emännälle tai isännälle tilanteestasi, jotta saat parhaat mahdollisuudet seurata puheita ja osallistua keskusteluihin.

  • Muistuta lähimmäisiäsi toistamaan asiat pysyäkseni mukana keskusteluissa.

  • Pyydä myös reippaasti apua tarvittaessa vierustoveriltasi.

2. Valitse sopiva paikka ja kiinnitä huomiota tilan olosuhteisiin.

  • Vältä istumasta bändin, kaiuttimien tai keittiön läheisyydessä.

  • Poista pöydältä kaikki näköesteet, kuten kukka-asetelmat ja kynttilät, jotta näet muiden kasvot.

  •  Siirry mahdollisuuksien mukaan lähemmäksi puheenpitäjää.

  •  Yritä istuuntua pöydässä paikkaan, jossa näet mahdollisimman monen kasvot. Jos sinulla on toispuoleinen kuulonalenema, koita asettua niin, että voit kuulla useimmat puhujat juuri "paremmalla" puolellasi.

  •  Varmista, että valaistus on riittävä nähdäksesi muiden kasvot huuliolukua varten, jos koet tarvitsevasi sitä.

3. Vähennä taustamelua

Taustamelu tekee kuulemisesta vaikeampaa erityisesti silloin, kun puheensorina, aterimien kilinä ja lautasten kolina täyttää tilan. Luontaisesti myös korotamme äänenvoimakkuuttamme taustamelun lisääntyessä.

Jos olet yksityisessä juhlatilassa varmista, ettei taustamalu häiritse eli TV on sammutettu, musiikki on hiljaisella tai pois päältä. Sulje verhot kaikumisen vähentämiseksi ja huolehdi tiskeistä vasta vieraiden lähdettyä.

Tiesitkö?

Jos pystyt saamaan 50% selvää puheesta, voit osallistua keskusteluihin. Alle 50%:lla, aivosi saavat liian vähän ääni-informaatiota ja puheesta on siten vaikea saada selvää. Siksi  meluisissa ympäristöissä on vaikeampaa osallistua keskusteluihin.

Kuinka voit osallistua paremmin? Anna kuuloalan ammattilaisen auttaa