Teini-iästä aikuisuuteen (12+-vuotias)

Kun nuori siirtyy lapsuudesta aikuisuuteen, tämä viettää entistä enemmän aikaa kodin ulkopuolella, vaihtuvissa ympäristöissä: koulussa, harrastuksissa, kahviloissa, ystävien kotona jne. Nuoren täytyy saada pitää yhteyttä ystäviinsä ja maailmaan. Kaikki nämä tilanteet ja paikat vaativat optimaalista kuuloratkaisua.

”Kuka minä olen?”, tunnekuohut ja läheiset ystävyyssuhteet

Kun lapsuus päättyy ja matka kohti aikuisuutta alkaa, todistat muutoksia niin lapsen persoonallisuudessa kuin tämän käytöksessä. Hän viettää entistä enemmän aikaa kodin ulkopuolella ja lähimpien ystäviensä merkitys on kaikki kaikessa.

Näiden vuosien aikana lapsen aivot kehittyvät yhä eikä hänen kuulokeskusjärjestelmänsä ei ole vielä täysin kehittynyt. Lapsi saattaa toisinaan vaikuttaa rasittuneelta tai hämmentyneeltä. Lapsen kyky määritellä oma roolinsa riippuu aikaisempien kehitysvaiheiden onnistumisista. Teini-ikäinen alkaa kyseenalaistaa sääntöjäsi ja arvojasi sekä yhteisön normeja. Hän ei enää kerro sinulle kaikkea, koska haluaa yksityisyyttä ja vapautta. Tämä saattaa tuntua pelottavalta, koska ymmärrät, ettet enää voi suojella häntä yhtä paljon kuin aiemmin.

Haasteet ja kuinka auttaa

Tämän kehitysvaiheen tavoitteena on, että lapsesta kasvaa pätevä kielenkäyttäjä, joka osaa suunnitella, kommunikoida ja taitaa myös monimutkaisia sosiaalisia taitoja.

Kuulokojeet

Tässä elämänvaiheessa on tärkeää, että teini-ikäisen ja nuoren aikuisen väärinymmärrysten ja -tulkintojen riskit minimoidaan jo kehittyneiden taitojen avulla. Tästä syystä on äärimmäisen tärkeää, että nuori käyttää kuulokojeita kaikissa tilanteissa – vaikka tiedät koko ajan vähemmän lapsesi tekemisistä. Yksilöllistymisen aikana huoli teini-ikäisen tunteista ulkonäköä ja ensivaikutelmaa kohtaan korostuvat erityisesti. Nuori haluaa näyttää tyylikkäältä ja kopioida ystäviään. Kuulokojeista kieltäytyminen tai niiden vähäinen käyttö on riski, ja siksi kuulokojeiden huomaamattomuus on merkittävää.

Nuoren tulee ja tämä myös haluaa osallistua erilaisiin aktiviteetteihin ja tapahtumiin, jossa on taustamelua, kuten kahvilat, konsertit ja juhlat. Näissä tilaisuuksissa kuulokojeet voivat auttaa nuoria keskittymään ja erottamaan puheen melusta. Anna heidän arvioida kuulokojeitaan itse. Lasten kuulokojeet, joihin sisältyy BrainHearing-teknologiaaTM, tarjoavat erinomaista tukea teini-ikäisille, ja ne tarjoavat myös aikuisille edistyneitä ratkaisuja sekä keskivaikeaan että erittäin vaikeaan kuulonalenemaan.

Pidä yhteyttä maailmaan digitaalisilla laitteilla

FM-järjestelmät
Kun nuori aloittaa ylemmän asteen opinnot, heidän luentonsa järjestetään usein suurissa auditorioissa luokkahuoneiden sijaan. Kuulokojeisiin yhdistetyn FM-järjestelmän ansiosta opiskelija kuulee ja ymmärtää opettajan puhetta riippumatta siitä, missä hän istuu.

Lue lisää FM-järjestelmistä

ConnectLine
Digitaaliset laitteet ja niiden kautta luotava yhteys maailmaan ovat tärkeitä nuorelle. Hänen inspiraationsa ja tietonsa ei enää tule pelkästään vanhemmilta vaan kaikkialta. Tue nuoren yksityisyydentarvetta ja anna hänen rentoutua huoneessaan musiikkia kuunnellen tai pelaten. ConnectLine-järjestelmän ansiosta nuori voi yhdistää kuulokojeen useisiin eri viihdejärjestelmiin. Online-keskusteluista matkapuhelimessa puhumiseen, ConnectLine tekee ystävien kanssa kommunikoinnista helpompaa.

Lue lisää ConnectLinesta

Pesästä lentäminen

Onko nuori aikuinen valmis ottamaan ohjat omasta elämästään – ja kuulonalenemastaan?

Opas
Pian on aika antaa nuoren itsenäistyä. Muista kunnioittaa nuoren aikuisen oikeutta päättää omasta elämästään. Sinun roolisi on nyt toinen: sen sijaan, että olisit valtaa käyttävä auktoriteetti, koeta olla mentori, jolta nuori voi kysyä neuvoa. Opasta häntä koulutukseen ja huonokuuloisille aikuisille tarkoitettujen aineistojen pariin.

Kannusta
Ennen kuin nuori aikuinen lentää pesästä, kannattaa varmistaa, että hän saa kannustusta kuulonalenemasta ja kojeistaan huolehtimiseen sekä muistaa varata tapaamisaikoja kuulokeskukseen.

  • Tuki

    Vianmääritys, paristojen vaihtaminen, kuulokojeiden puhdistus, lisätarvikkeet (TV, elokuvat jne.)

  • Miksi lapsen kuulolla on niin suuri merkitys

    Lapsesi oppii puhumaan, lukemaan ja kirjoittamaan kuulonsa avulla ja tarvitsee sitä myös sosiaalisten taitojen kehittämiseen.

  • Lapsen ympäristö ja sosiaaliset suhteet

    Kuulo on tärkeää sosiaalisten taitojen kehityksen sekä erilaisissa ympäristöissä kommunikoimisen kannalta.

  • Oticon-kuuloratkaisut

    Tutustu aikuisille tarkoitettuihin kuuloratkaisuihimme, jotka on suunniteltu lievästä vaikeaan ja erittäin vaikeaan kuulonalenemaan.